Näin huudahti eräs koulutuksen osallistuja työtoverilleen koulutuksen alkuminuuteilla, kun työtoveri oli huomauttanut, että jotakin yhdessä sovittua ei ollut noudatettukaan.  Tapasin näitä ihmisiä ensimmäistä kertaa, joten ennen luentoa ei voinut tarttua heidän huulenheittoonsa.

Kun tilaisuus eteni, ja yleisö ryhtyi keskustelemaan kanssani, oli huomattavissa, että alun huulenheitto ei ollut sattumaa.  Työyhteisössä oli monenlaisia ihmisiä, kuten aina, mutta siellä oli epätavallista röyhkeyttä ja piittaamattomuutta. 

Kun tartuin heidän puhetapoihinsa, he kiukustuivat.  Salista jopa huudeltiin, mikä on varsin epätavallista.  ”Eikö täällä ollut tarkoitus puhua meidän hyvinvoinnistamme”, joka huomautti korjatakseen minun työtäni.  ”Toki”, vastasin, ”Mutta työntekijä tulee hyvinvoivaksi kun hän saa työn sujumaan hyvin.  Hyvinvointia ei voida tavoitella asiakkaitten kustannuksella, työpaikka on kuitenkin ensisijaisesti olemassa asiakkaitten auttamista eikä työntekijän hyvinvoinnin luomiseksi!”

Jotkut työntekijät selittivät puhetapoja huumorilla.  ”Etkö ymmärrä, kyllä me teemme työtä hyvin, meillä on vain tällainen huumori?”

MITTÄ HUUMORI KERTOO YHTEISÖISTÄ?   JA PALJONKO TYÖYHTEISÖSSÄSI ON KELVOTONTA HUUMORIA?

Työyhteisöjen huumori on paljastavaa. Huumorin varjolla sanotaan usein se, mitä ei voi sanoa kasvokkain.  Jos miehet esittävät naisista seksuaalisväritteisiä vitsejä, jotka loukkaavat naisia (”blondit ovat tyhmiä, eivät osaa…”), ne eivät ole sattumaa.  Kun naiset pahastuvat, miehet voivat aina ihmetellä eikö naisilla ole huumorintajua. Siihen kannattaa vastata: ”Tällaista huumorintajua meillä ei todellakaan ole.”  Huumorin kautta on haluttu sanoa se, mitä on tarkoitettukin sanoa (vaikkapa mitätöidä naisia), mutta huumori toimi kaapuna; jos minua moititaan puheistani, sen voi aina selittää huumoriksi ja syyttää toista huumorintajuttomaksi.  Sama koskee maahanmuuttajavihamielistä puhetta: voin aina selittää, että pahantahtoinen puhe on huumoria tai kuvaa poikkeustilannetta tai on  vain jonkun toisen mielipide, mutta puhumalla tätä muutetaan kuitenkin yleistä mielipidettä yhden askeleen verran ulkomaalaisvihamieliseen suuntaan. 

Työyhteisön huumoria pitää kontrolloida.  Asiakkaita, työtovereita, työntekoa tai työhön liittyviä yhteisiä sopimuksia tai arvoja ei saa mitätöidä huumorilla. Jos työntekijät vitsailevat, että sopimukset on tarkoitettu rikottaviksi, he edistävät yhteisöä, jossa sopimukset saa rikkoa; sopimusten rikkominen kuuluu normaaliin peliin.

Paljonko yhteisössänne esitetään vitsejä, joiden arvomaailma polkee yhteisöjenne arvoja vastaan?

Toisinaan yhteisön ja omille arvoille nauraminen on hyväksyttävää.  Kyse on kuitenkin silloin yleensä siitä, että havainnoidaan omia arvoja tai kysellään  niiden merkitystä. Huumori voi silloin olla hyvä keino katsoa epäonnistunutta tai noloa tilannetta kauempaa ja päästä hankalan tilanteen yli.  Nauru ei silloin kuitenkaan kyseenalaista yhteisön perusarvoja, kanssaihmisiä tai päämääriä.

MITEN KEHNOON HUUMORIIN VOI TARTTUA?

Esimiehen tulisi voida sanoa ääneen, ettei hyväksy huumoria joka rikkoo yhteisön arvoja.  Sellaista on vaikkapa huumori, jonka mukaan sopimukset saa rikkoa.  Työyhteisö pysyy luotettavasti toimivana vain, jos siellä voi luottaa siihen, että sopimukset pidetään.  Miksi pitäisi itse sopimuksen, jos muut eivät sitoudu sopimuksiin?  Jos yleinen mentaliteetti olla sitoutumatta sopimuksiin leviää, ei yhteisö ole toimintakykyinen.  Se ei kykene tekemään työtä.

Ja ainoa peruste, jolla voimme käydä töissä työpaikoillamme, on se, että kykenemme tekemään siellä työtä.